Sijoitusasunnon myyntivaade

Koska ulosottoon kertyy n.2000€ / kk maksuvaateet olin yhteydessä asiaa hoitavaan viranomaiseen.

Sovimme että sijoitusasunnon myynti on keino saada omaisuuttani rahaksi ja maksuvaateiden maksuun.

Jouduin siis lopettamaan sijoitusasunnon vuokrasopimuksen ja muuttamaan asunnossa asuneen sairaan äitini, hänelle sijainniltaan epäedullisempaan paikkaan, kunnan vuokra-asuntoon.

Ajattelin asiaa tarkemmin, ja en suostu myymään omaisuuttani enempää, koska katson että siitä on minulle aiheetonta haittaa. Olen jättänyt viranomaiselle yhteystietoni eli sähköpostiosoitteen, joten hän hoitakoon työnsä katsomallaan tavalla, olen hänelle tilanteen selvittänyt mistä katson maksuvaikeuksieni nyt johtuvan. Koko puhelimessa antamani selvityksen jälkeen, kirjattiin papereihin vain "ristiriita työpaikalla". 

Sain ulosottoviranomaiselta kehoituksen tulla paikanpäälle selvittämään asiaa, muuten poliisi hakisi. En kumminkaan mennyt vaan soitin hänelle kyseisenä kellonaikana, ja sainkin helpotukseskseni kuulla että asia voidaan hoitaa kevyemmin puhelimitse. Paikanpäällä olisi muuten vaadittu vielä allekirjoitus jota en olisi antanut. En todellakaan pistä nimeäni mihinkään kenekään vaatimuksista...

Sijoitusasuntooni liittyen olen saanut alustavan tarjouksen, ilmoitin että tarjouksen voi jättää espoon ulosottoviranomaiselle. Katson että tälläkin tarjouksella yritettiin horjuttaa minua myymään asuntoni itse ja aiheuttamaan itselleni vahinkoa asian ollessa kokonaisuudessaan ajojahti. Saamani tarjous oli ylihintainen asunnon arvoon verrattuna...

Tarjousta ei ole nyt jätetty...

Ja katson että tässäkin asiassa taustalla on vapaamuurait... (tällainen mielipide minulla on oikeus esittää)

jatkuu...